Politiikka on kivaa/Politiikka on hanurista
Lukuloma ja joutenolo sen kuin jatkuu. Siis mitään pääsykoekirjojahan en ole vielä avannutkaan, mutta kyllä nyt lehtiä on tullut luettua. Enimmäkseen kuitenkin on tullut kuunneltua musiikkia, ja olenpa tuon harrasteen aikana ehtinyt myös liikunnallisia harrasteita harjoittaa. Eipä se kuitenkaan ole juuri auttanut elämän järjestämisessä, ja tässä sitä taas ollaan, puolenyön jälkeen istuskelemassa ja kirjoittamassa.
Joten, sen lisäksi, että voisi niitä pääsykoekirjojakin raottaa, päätin pitkästä aikaa olla yhteydessä eduskunnankin suuntaan. Istuntosali-toimintahan on tosiaan kivasti tässä jäänyt. Tietenkin sivuston jäädyttämisen takana on ollut ihan oikeitakin syitä, kuten yo-kirjoitukset, mutta onpa tuo tapahtumattomuusk ollut toki myös oman lusmuilun syytä. Kuitenkin, kysäisin eduskunnan tiedotuspäälliköltä josko sinnepäin olisi vielä ovet avoinna, ja vastaus oli varsin valoisa tähän harmaaseen – ei nyt arkeen, mutta sanotaan vaikka tylsyyteen. Nimittäin sopimus on vielä voimassa, Istuntosalin toimitus pääsee eduskuntaan torstaisin kyselytunnille.
Nimittäin politiikkahan on kuin onkin kivaa, vaikka se voi samalla ollakin naurettavaa pelleilyä. Minulla on politiikkaan eittämättä ristiriitainen suhde. Siinä on se jokin omalla tavalla kiehtova voimansa. Ehkä siinä on se kausaliteetti, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Halusimme sitä tai emme, riippuu hyvin suuri osa elämämme mahdollisuuksista juurikin siitä, mitä Arkadianmäellä päätetään. Siksi onkin niin hälyttävää, ettei kukaan Suomessa enää tunnu tajuavan politiikasta mitään.
Poliitikkojen fanitus ei kuitenkaan kuulu toimenkuvaani, vaan nimenomaan asioiden seuraaminen. Kriittisyyttä peräänkuulutetaan, mutta en tiedä, viitsinkö käyttää itsestäni nimitystä ”kriittinen”. Kaikki ovat niin kovin kriittisiä ja kyynisiä nykyään. Sanoisin, että olen tarkkailija. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että lähiaikoina on ollut kovin vaikea keksiä mitään erityisen positiivista sanottavaa eduskunnan toiminnasta. Eduskunnan toiminta on ollut jotenkin sekaisin, eikä hallitus tunnu löytävän yhteistä linjaa oikein mistään. Sitten, kaiken sekoilun keskellä, esille pamahtaa jokin Lex Nokian kaltainen poikkeuksellinen laki, joka ajetaan nopeasti läpi, ennen kuin kukaan on mitään huomannut. Tämän jälkeen kaikki palaa samaan päiväjärjestykseen, myös kansan keskuudessa.
Tässä se ongelma onkin, kansa on passivoitunutta. Tietenkin netin ihmemaassa törmää aktivisteihin, mutta heidän vaikutusvaltansa on kuitenkin melko pieni. Ja useimmiten he vaikuttavat vain ärsyttäviltä besserwissereiltä. Käynnissä on jonkinlainen polarisoituminen: Yhdellä laidalla ovat kansan syvät rivit joiden kosketus yhteiskunnallisiin asioihin on Eeva-lehden Vuoden seksikkäin mies –äänestys (jonka ykköspaikka menee siis aina Matti Vanhaselle), toisella laidalla taas monomaaniset kiihkoilijat. Analyysi puuttuu lähes täysin. Sitä kuitenkin tarvitaan. Mutta ehkäpä ne besserwisseritkin ovat tyhjää parempia.
Istuntosalille pitäisi löytää myös uusi aisapari, koska myönnettäköön, että yksin tuon pyörittäminen saattaa käydä vähän ankeaksi. Viime syksy meni jo hyvin pitkälti sooloillen, ja nyt olen päättänyt, että en enää edes halua puuhata enää yhtään mitään entisen kollegani kanssa. En lähde tässä nyt asioita sen enempää selittelemään, mutta sanottakoon vain, että hänen kiinnostuksensa tätä touhua kohtaan on kadonnut totaalisesti, eikä meillä muutenkaan ole enää oikein mitään yhteistä. No, ihmiset muuttuvat, eipä sille kai mitään voi.
Itse olen muuten huomannut, että täällä korvessa kykkiessäni olen muuttunut vieläkin mökkihöperömmäksi. Syynä on tosin osittain myös VR:n hävytön hintataso, jonka takia en pahemmin jaksa Helsingissä enää juosta. Kelan koulumatkatuki kun meni poikki jo ajat sitten. Mutta sosiaaliseen eristäytymiseen antaa lohtua sellaiset hienot asiat kuin afrokuubalainen musiikki ja Absoluuttisen Nollapisteen kerrassaan mainio Arkistokuvaa 1992-2008 DVD. Ja eipä tässä kannata mihinkään enää lähteäkään, kun pitäisi ne pääsykoekirjatkin saada hotkaistua. Tai no, ehkä torstaisin sinne eduskuntaan. Varmaan joku pitää minua nörttinä, mutta otan sen kohteliaisuutena.
nyt soi: Miles Davis – Bitches Brew; levy, jota en koskaan oppinut ymmärtämään alkaa – kohta kolmen vuoden totuttelun jälkeen – aukeamaan minulle. Hurjaa.
Jätä kommentti