Tuhoa ja kuolemaa koko maailmaan

Joose Keskitalon tähän mennessä neljän levyn mittainen diskografia on tasoltaan merkittävä. Siksi hän onkin noussut 2000-luvun kirkkaasti parhaaksi laulaja-lauluntekijäksi, ja siksi hän ansaitsee myös ihan oman blogikirjoituksen.

Itse tutustuin Joosen musiikkiin ensimmäisen kerran puolisentoista vuotta sitten, kun satuin kirjastosta löytämään hänen levynsä Kaupungit puristuvat puristimissa. Ei se aluksi mitään valtavia tunteita herättänyt, mutta pidin siitä silti. Kuitenkin, vajaata vuotta myöhemmin, hankin hänen viime vuonna ilmestyneen albuminsa Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo. Silloin olin jo myyty.

Vuosien myötä Joose on noussut Suomen musiikkipiireissä jo melkoisen mittavaan maineeseen, vaikka vain hänen uusin levynsä, Tule minun luokseni, kulta, on noussut Suomen viralliselle listalle, silloinkin vain yhdeksi viikoksi sijalle 25. Siitä huolimatta hänen ja Muuan mies –yhtyeen taannoinen yhteiskeikka Helsingin Korjaamolla oli loppuunmyyty. Tämä edellämainittu levy onkin saanut ihan kiitettävästi julkisuutta, joten ura jatkunee nousujohteisena ainakin kansansuosion kannalta.

Joosen neljä levyä ovat tyyliltään erilaisia, mutta eivät kuitenkaan liian äkkiväärästi toisistaan poikkeavia. Musiikkityylinähän on kitarafolk sen eri muodoissaan, kansanlaulumaisista vedoista bluesin kautta ihan Neil Youngin ja Crazy Horsen mieleen tuovaan raakaan folk-grungeen. Sanoitukset pyörivät pääosin kuoleman ja kristillisen mytologian ympärillä.

Levykvartetista vahvimmiksi ovat minulle muodostuneet tuo kyseinen Kolmas maailmanpalo sekä debyytti Luoja auta. Yksi merkittävä tekijä Joosen levyjen toisistaan poikkeavuudessa on niiden tuotanto. Ovathan ne kaikki soundeiltaan äärimmäisen karuja ja pelkistettyjä, mutta ehkä rosoisuudessaan voiton vie Luoja auta, joka kuulostaa välillä puhelimen läpi äänitetyltä. Rämisevä, kaikkialla sen olemassaolossa muistuteltu, myrkkyruiskukitara vain lisää levyn tinkimätöntä tunnelmaa.

Toinen levy, Kaupungit puristuvat puristimissa, on ilmeeltään vähän iskelmällisempi ja kepeämpi. Melankolia on saanut vähän pehmeämmät kulmat, eikä tuotantokaan ole enää aivan yhtä rämisevä. Tuopa Kilpa-ajaja –kappale mieleen jopa J. Karjalaisen – ihan hyvässä mielessä tosin. Kolmas maailmanpalo on soundeiltaan ehkä puhtain, joskin rosoisuus tulee tällä kertaa biisien sovituksista. Levyllähän musisoi muutamalla raidalla Kolmas maailmanpalo –yhtye, joka tuo mukaan uutta mielenkiintoista ilmettä, Riivaajat –biisin kapakkaswingistä Katso minne meet –biisin minimalistiseen Neil Young –tunnelmaan.

Joose Keskitalon uusin levy kulkee nimellä Tule minun luokseni, kulta. Minusta se on hänen vaikeimmin lähestyttävä teoksensa. Soundit ovat paikkapaikoin taas sitä kolinaa ja räminää mitä ensimmäisellä levyllä, etenkin soolona esitetyissä kappaleissa. Tälläkin levyllä soittelee myös Kolmas maailmanpalo. Vaikean levystä tekee sekä hyytävän kolkko tunnelma että muutamat abstraktit kappaleet. On levyllä ihan ”kunnollisiakin” biisejä, mutta muutamat ovat kestoltaan vain reilun minuutin mittaisia ja sisältävät muutaman rivin tekstiä.

Kuitenkin Joose on lauluntekijänä ainutlaatuinen tapaus kaikin puolin. Harvalla muulla on samankaltaista karismaa ja tulkintakykyä kuin hänellä, vaikka ulkoisen habituksen ensivaikutelma tuskin antaisi hänestä sellaista kuvaa kuin mitä musiikin kautta saa. Monet hänen kappaleensa ovat usein melko pienieleisiä – myös ne raskaammat runttaukset – mutta ne luovat aina tietynlaisen tunnelman, jota kovin moni nykyisistä artisteista saa aikaan. Ehkä karu tuotanto on lauluille eduksi.

Laulujen aiheet ovat mielenkiintoisia. Jooselle ominaisinta on tosiaankin sekoittaa kuolema-aihetta raamatulliseen kuvastoon, joka käy ilmi jo hänen ensimmäisen levyn ensimmäisellä raidalla: ”Hei Luoja, auta mua, mä kuolen kuolen pian.” Luoja auta –levyn kuvastossa vilisevät myös Jeesus ja Juudas, joka Joosen tulkinnan mukaan osti edellämainitun pettämisestä saaduilla rahoilla sähköskeban! Uskonnollinen paatos on uusimmalla levyllä vähän laantunut, kun sitä Kolmannella maailmanpalolla taas jonkin verran oli. Ihan piristävää törmätä laulajaan, joka laulaa raamatullisista aiheista kerrankin uskottavasti, toisin kuin vaivaannuttavat gospelpopparit. Gospel-muusikko Joose kuitenkin kieltää olevansa, enkä minäkään tätä väitettä allekirjoita.

Kaupungit puristuvat puristimissa on sanoituksiltaan ehkä vähiten uhkaava, joskin sitä leimaa taas tietty melankolinen kaiho, kuten biiseissä Asematunnelissa ja Koti-ikävä. Levylle mahtuu mukaan myös kreikkalaista mytologiaa Ikaros laskee mäkeä –biisin muodossa, jossa Ikaros-myytti yhdistetään suomalaisille niin rakkaaseen urheilulajiin, mäkihyppyyn. Kolmannella maailmanpalolla taas ennustetaan sotaa ja maailmanloppua joka tulee ryssäkenraalin muodossa, mutta tuo melankolinen kaiho ilmenee kuitenkin Saimaan rannalla –biisissä.

Uusimmalla levyllä ollaankin sitten harpattu melkeinpä jo mustan huumorin ja kauhuromantiikan puolelle. Vaikka pistäydytään levyllä myös Loviisan ja Olkiluodon ydinvoimaloilla julistamassa Tuhoa ja kuolemaa koko maailmaan. Huumori ilmenee tosin siinä, etteivät laulun aikeet onnistukaan. Mutta entäs jos huomenna…?

Yleensä myös sovitukset tukevat sanoituksia hyvin. Luoja auta –levyn kansanlaulumaiset blues-rallit eivät kysyneet muuta kuin sen kitaran ja huuliharpun kaverikseen, Kun eedenin ovet suljettiin –biisiä lukuunottamatta, joka taas onkin ihan rehellinen rokkibiisi. Uusimmalla levyllä sovitukset ovat taas huolitellumpia. Taustalla kuullaan niin pianoa, sousafonia kuin pasuunaakin (jota soittaa muuten Alamaailman Vasaroiden Erno Haukkala). Ne toimivat eräänlaisina sävyttäjinä ja mausteina, ja istuvatkin soundimaailmaan varsin hyvin.

Parhaimmillaan Joose on niissä riisutuissa laulelmissa. Vaikka toimivat ne sähköisemmätkin biisit hyvin. Siksi Kolmas maailmanpalo on hänen paras levynsä, koska sillä nämä kaksi ovat mainiossa tasapainossa. Luoja auta luottaa taas melkein kauttaaltaan näihin riisuttuihin tulkintoihin, mutta koska kappalemateriaali on niin uskomattoman vahvaa, tekee se kokonaisuudesta melkein yhtä loistavan kuin edellämainitusta. Kaupungit puristuvat puristimissa ja Tule minun luokseni, kulta ovat ehdottomasti myös hyviä levyjä, mutta niiden kokonaisuudesta jää jokin uupumaan näihin kahteen muuhun verrattuna. Kuitenkin niillä on hetkensä.

Kontrastit ovat siis vahvuus. Vaikka Luoja auta onkin enimmäkseen akustinen, on sen viimeinen kappale, Jos olet veli, kuitenkin sen seesteisin teos, ja saattelee levyn loppuun. Se on myös häkellyttävän kaunis. Toista levyä vaivaa ehkä juuri sen kontrastittomuus, koska sillä materiaali on tunnelmaltaan vähän samankaltaista. Kolmannella taas kaiken julistuksen seasta keskelle mahtuu biisit Mennään ajelulle ja Saimaan rannalla, joista jälkeenmainittu lukeutuu niin ikään miehen hienoimpiin lauluihin. Vaikka ryssäkenraalit tulevat ja haudan lepokin jo kutsuu, täytyy ehtiä Saimaan rannalle viemään yksinäinen vene vielä kerran selville selille katsomaan Savonlinnan laivoja. Samanlaista tunnelmaa on myös uusimman levyn päätösbiisissä Kerubi kosketti huuliani. Siinäkin tosin ollaan hautausmaalla, mutta pyhää Sebaotia huojuvat hongat huojuvat myös toivoa.

Sananen vielä live-esityksistä. Minä olen nähnyt Joosen kerran livenä Kolmannen maailmanpalon kera Helsingin Korjaamolla. Lienee turhaa mainita, että livenä hän täytti juurikin ne odotukset, mitä minulla oli. Mukaan mahtui sekä herkkiä folklauluja, että ankaraa bluesia tai omalaatuista hanurivalssia. Hänen lavakarismastaan ja tulkinnan erinomaisuudesta kertonee se, että loppuvaiheessa, kun hän soitti yleisön pyynnöstä kappaleet Jos olet veli ja Kerubi kosketti huuliani, puolet eturivistä itki, etenkin vieressäni seissyt Muuan mies –yhtyeen laulaja Ismo Puhakka. Tämä oli ainakin minulle harvinainen näky, että näin vuolaasti sitä yleisö vetistelemään rupeaa. Se kertoo jo jotain hänen ylivertaisuudestaan suomalaisena lauluntekijänä. Oli siinä itselläkin vähän herkässä.

Joose Keskitalosta voisi varmasti sanailla enemmänkin, mutta kun tämä kirjoitus on jo nyt melkoisen pitkä, niin eiköhän tämän voine jättää tähän. Arvelisin kuitenkin, että tästä kävi hyvin pitkälti ilmi, minkälaisesta muusikosta on kyse. Mainittakoon vielä, että henkilönä hän on mielenkiintoinen. Häntä voisi ulkomuotonsa ja biisiensä perusteella luulla etäiseksi ja hiljaiseksi, mutta yllättävän rennon ja mukavan kuvan hänestä sain, kun Korjaamon keikan jälkeen ehdin hänen kanssaan pari sanaa vaihtaa. Joten tutustukaa Joosen musiikkiin, ja tukekaa suomalaista laatukulttuuria.

Seuraavassa vielä muutama kuva Korjaamolta:

~ kirjoittanut kumiorava aloitettu toukokuu 13, 2009.