Romantikko ja avantgardisti

Eräs Suomen omaperäisimmistä lauluntekijöistä on ehdottomasti Ville Leinonen. Hänen noin viitisentoista vuotta kestänyt uransa on liikkunut hämmästyttävän monilla tasoilla. Parhaiten hänet tunnetaan ehkä runollisen romantikon sekä itseironisen iskelmäprinssin rooleista, mutta hänessä sykkii myös ehdan avantgardistin sydän. Tälle akselille mahtuu väliin vaikka mitä: niin Tom Waits –estetiikkaa kuin ranskalaista chansoniakin.

Jo alkuajoista lähtien Ville Leinosen keikat ovat usein menneet teatraalisten spektaakkeleiden puolelle, mistä juontaa myös herran kunnioitettava livemaine. Avantgardistisuus on ollut hienovaraista aina näihin päiviin asti. Kuitenkin Leinosen uusin, syksyllä 2009 alkunsa saanut hanke on vienyt miehen askeleen pidemmälle ehkä jokaisella edustamallaan osa-alueella. Reilu kuukausi sitten ilmestyi teema-albumi nimeltä Majankanvartijan uni, jonka tematiikka poikkeaa kaikesta, mitä Leinonen on aiemmin tehnyt.

Levyn vinyyliversiosta on otettu vain 500:n kappaleen käsin numeroitu painos, jonka lisänä tulee myös vihreä A4, vuonna 2067 kirjoitettu majakanvartijan kirje, joka sekin on käsin signeerattu. Todellista herkkua itseni kaltaisille parantumattomille levynörteille.

Kyseessä on Leinosen neljäs soololevy, mutta kuuden vuoden tauon jälkeen ensimmäinen, joka sisältää herran omia biisejä. Vuoden 2004 Suudelmitar on yksi 2000-luvun upeimpia suomalaislevyjä, ja sen jälkeen on ehditty versioida myös vanhaa iskelmää sekä kansanlauluja – niitäkin varsin onnistuneesti. Tälle levylle Leinonen on kerännyt ympärilleen myös varteenotettavan kollektiivin. Apujaan ovat tarjonneet muun muassa Risto ”Risto” Ylihärsilä, Pekko Käppi ja Islaja.

Levy alkaa omituisella reggaella nimeltä Lotion da vie, joka paljastuu kansitekstien perusteella öljy-yhtiön mainokseksi. Mieleen juolahtaa CMX:n kolmen vuoden takainen suurteos, Talvikuningas, jonka biisit oli naamioitu osaksi suurempaa intergalaktista kronikkaa.

Varsinaisen starttinsa levy saa vasta kolmannen biisin myötä. Tai vaan toi von taan afrorytmiikassa vaihtelevat aggressiivisesti lauletut säkeistöt ja rallatetut kertosäkeet, ja teema selkiytyy. Leinonen kysyy, kuka keksi että meidän pitää saada aina enemmän, ja että millaisen maailman annamme lapsille.

Kantaaottavuus ja huoli ”muovipelletti-Babyloniaksi” muuttuneesta maailmasta eivät kuitenkaan käy ilmi saarnaavasti, vaan tyylilleen ominaisesti Leinonen pyrkii välttämään kaikkea kyynisyyttä ja tuo asiansa esille leppoisammin, sen painavuudesta tinkimättä. Jäänsärkijä M/S Ratkaisu –biisissä Leinonen laulaa pysäyttävänsä ilmastonmuutoksen ja pelastavansa joka ainoan ihmisen ”yhden pienen hymyn vuoksi”.

Kuten suurissa taideteoksissa – ja unissa – yleensä, on Majakanvartijan uneenkin lisätty aimo annos symboliikkaa. Babyloniahan oli yhteiskunta, joka pyrki maailman herruuteen ja tavoitteli taivaita torneineen kaikkineen, mutta lopulta sortui omaan mahdottomuuteensa. Majakka-teema taas tuo väistämättä mieleen progeyhtye Van der Graaf Generatorin 22-minuuttisen teoksen A Plague of Lighthouse Keepers. Teemasta on näin ollen moneksi, kun edellämainitussa majakka on symboli yksinäisyydestä, ja Leinonen taas näkee sen jonkinlaisena valon tuojana ja haaksirikkoisten turvaan johdattajana. Kun tämän yhdistää legendaan Babyloniasta, sekä päätösbiisin Pääkallopaikalla, jossa lauletaan puuhun naulattavasta miehestä, voi havaita selkeitä uskonnollisia vivahteita, jotka ovat olleet läsnä Leinosen tuotannossa aiemminkin.

Kokonaisuus on kääritty surrealistiseen ja – levyn nimen mukaisesti – unenomaiseen pakettiin. Minkäänlaisia taukoja levyllä ei ole (jos vinyylin puolten kääntämistä ei oteta huomioon), vaan biisit on nivottu yhteen erinäisillä huminoilla ja suhinoilla. Kaikissa biiseissä ei edes tunnu olevan hirveästi järkeä, esimerkkeinä Sumuniemenunilillukka tai Tiike-rini. Mutta ovatko unet yleensäkään järin rationaalisperäisiä? Tärkeintä tässä kokonaisuudessa lienee tunnelman luonti. Kansilehdessä onkin seikkaperäinen ohjeistus sille, miten kuulijan tulee valmistautua levyn kuuntelemiseen, jotta tämä tavoittaisi levyn kaikki kerrokset parhaiten.

Majakanvartijan unimaailman kokonaislaatuinen käsittäminen vaatii rinnalleen myös keikkaelämyksen. Siispä kätevintä oli suunnistaa Helsingin Korjaamolle lauantaina 27:s maaliskuuta. Pientä mainintaa Ville Leinonen ja Majakan soittokunta –nimellä kulkevan yhtyeen livetouhuista olin jo internetin syövereistä onkinut, ja odotettavissa oli kuulemma vielä levyäkin hämmentävämpää taidetta.

Vukin sijaan lämppärinä toimi yllättävän sympaattiseksi paljastunut naisduo Pikku Kukka. Kaksikon pianolla ja rumpukoneella säestetyt laulut olivat todella virkistävän kuuloisia monien tämän hetken naislauluntekijöiden virrassa, sillä toisin kuin monen aikalaistensa musiikissa, tuntui näissä biiseissä olevan jotain annettavaa. Bändiin pitänee tutustua enemmänkin.

Majakan soittokunnan keikka oli taasen, noh, dadaistinen show. Hämmentävintä sitten Rätön ja Lehtisalon. Leinonen asteli lavalle poliisilasit päässä, ja Lotion da vien reggae-dub alkoi. Kuten jo ennakkoon olin ymmärtänytkin, levyn maailma oli livenä viety vieläkin pidemmälle. Viimeistään tässä vaiheessa Leinonen oli unohtanut viimeisetkin estonsa, ja antoi mennä täysin intuitiivisellä ja vapaalla vaihteella.

Keikka soljui eteenpäin samalla tavalla kuin levy, eli taukoja ei soitossa pahemmin pidetty. Koko levy soitettiin, lukuunottamatta päätösbiisiä, ja vieläpä samassa järjestyksessä. Siinä missä levy on kaikessa kokeellisuudessaan melko seesteinen, olivat liveversiot suorastaan eläimellisen intensiivisiä. Bändi huokui raakaa energiaa Stooges-hengessä alusta loppuun. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, Leinonen antoi kaikkensa. Hän rääkyi, mumisi, ähisi, kiljui, huusi, pomppi, tanssi ja välillä myös lauloi. Toki välissä menon oli pakko rauhoittuakin, ja suvantokohtien suomalais-ranskalainen chanson-tunnelmointi tasapainotti menoa oivallisesti. Useimmiten nämä ääripäät saatiin kokea saman biisin aikana.

Visuaalisuus ja multimediallisuus on ollut tärkeä osa Majakanvartijan unen konseptia. Korjaamolla se ilmeni etenkin äärimmäisen hämärinä taustavideoina. Vaikka ne välillä olivatkin vain abstrakrtia kuviokelluntaa, nähtiin videokollaaseissa myös muun muassa Lidlin mainoksia, TV-shopia, konekiväärejä esitteleviä naisia bikineissä, uutispätkiä sekä ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen. Tämän lisäksi taustanauhoihin oli ujutettu myös radiosta napattuja pätkiä, joita luupattiin biisien välissä.

Poikkitaiteellinen ja ehdottoman kantaaottava performanssi jätti jälkeensä jälleen kerran sen tutun tunteen, että nyt on jälleen nähnyt jotain täysin käsittämätöntä, mutta siitä huolimatta jotain uskomattoman hienoa. Tällaista tunnelmaa oli havaittavissa myös muualla Korjaamon yleisössä. Kiertue jatkuu vielä Seinäjoen Rytmikorjaamolla 31.3. ja päättyy Tampereen Telakalle 4.4. Mikäli majailee noiden paikkojen läheisyydessä, on klubeilla vieraileminen noihin aikoihin äärimmäisen suositeltavaa. Sillä Ville Leinosen Majakanvartijan uni on yksi hienoimpia juttuja hetkeen aikaan.

Videomateriaali Kuopion Henry’s Pubin keikalta antanee osviittaa: http://vimeo.com/10373733, http://vimeo.com/10401919

~ Kirjoittanut kumiorava : maaliskuu 29, 2010.