Pingviinihitti tuplana

Jean Michel Jarre on ainutlaatuinen tapaus. Hän on eittämättä maailman tunnetuin elektronisen musiikin artisti, mikä on toisaalla saanut elektroänkyröille syyn inhota häntä. Kuitenkaan kukaan ei ole koskaan tehnyt mitään vastaavaa kuin hän. Megalomaanisista hyperkonserteista tuttu ranskalainen on uransa aikana tehnyt vain neljä kiertuetta, joista kahdelle on mahtunut mukaan Suomikin.

Hartwall-areenalle ei tietenkään voi ahtaa samanlaisia puitteita kuin mitä hänen monissa ulkoilmakonserteissaan on nähty, mutta se ei ollut tarkoituskaan. Onhan kiertueen nimikin ”Jean Michel Jarre In-Doors”, eli lähtökohdatkin ovat täysin erilaisia. Siitäkin huolimatta puitteet olivat näyttävät, ja niitä hyödynnettiin musiikkiin sopien mallikkaasti. Minä en ainakaan ole koskaan nähnyt areenalla samanlaista valoshow’ta.

Ensimmäisen kerran vuonna 1997 samaisella Hartwall-areenalla esiintynyt Jarre tarjoili tarkkaan valikoidun setin hänen tunnetuimpia sävellyksiään. Materiaali oli koottu hänen ”konseptilevyiltään”, eli kaikkien biisien nimet olivat tyyliä Oxygene IV, Second Rendez-Vous, Magnetic Fields 2 ja niin edelleen. Ehkä se on ihan ymmärrettävää, että tietyssä vaiheessa vanhat muusikot saavat nostalgianpuuskan ja päättävät soittaa vain niitä kappaleita, mistä heitä eniten arvostetaan. Ja eihän siinä mitään, ovathan monet hänen syntikkasinfonioistaan hienoja levyjä.

Suorastaan luonnottoman nuorekas kuusikymppinen luotti keikalla myös tavaramerkkeihinsä, eli thereminiin ja laserharppuun. Nämä kuuluivat luonnollisesti keikan huippuhetkiin, sillä ovathan ne sen verran legendaarisen maineen saaneet Jarren soitinarsenaalissa. Ne loivat loistavasti sitä aavemaisen elokuvallista, hieman kolkkoakin tunnelmaa, joka on monissa Jarren ambient-teoksissa läsnä. Laserharppu meinasi sammua yhdessä vaiheessa, mutta tämä taisi olla suunniteltua. Jarre halusi vain todistaa, että tämä ihmeellinen soitin tosiaankin on aito, eivätkä sen äänet tule jostain taustalta.

Thereminin ja laserharpun lisäksi keikan erikoisuuksiin lukeutuivat myös haitari ja keytar (eli kaulaan kitaran tapaan ripustettava syntikka). Haitari sointui kokonaisuuteen ehkä paremmin, sillä se toimi Chronologie 6:ssa päämelodiainstrumenttina, kun keytar toimi suurimman osan käyttöajastaan pelkkänä tilutteluleluna, vaikka ihan mielenkiintoisia ääniä Jarre siitä välillä saikin.

Settilista oli rakennettu nostattavaksi, välillä vieden tunnelmaa joko riehakkaampaan tai mietiskelevämpään suuntaan. Toisaalta, esimerkiksi Magnetic Fields 2:n ja Souvenir of Chinan järjestystä olisi voinut muuttaa, koska tämä edellämainittu menohitti olisi voinut tulla syntikkatiluttelun jälkeen ikään kuin kliimaksina, eikä päinvastoin. Nyt tunnelma vähän latistui, kun se sooloilukin oli pääosin vain taustahumpan päälle vedettyä vinguttelua.

Muuten settilista ei juuri huomautettavaa jättänyt, joskin Fourth Rendez-Vous’ta jäin vähän kaipailemaan, ja olisi Jarre voinut Zoolookiltakin jotain soittaa. Alku ja loppukin oli suunniteltu mielenkiintoisesti, sillä Jarre asteli alussa lavalle valkoisen laservalon läpi keytarinsa kanssa Industrial Revolution 2:ta soittaen, lopussa tähän samaiseen valoon kadoten soittaessa samaa kappaletta.

Yleisö, joka kattoi noin kolme neljäsosaa areenasta, lämpeni hitaasti, mutta ehdottoman varmasti. Alussa kohteliaan hiljaa ollut väki innostui viimeistään encoreissa, ja tässä vaiheessa tähti itsekin jo vaikutti vilpittömän innostuneelta riehakkaasta vastaanotosta. Encorena tuli Jarren suurimman hitin, Oxygene 4:n (tuttavallisemmin ”pingviinihitti”, sen videossa esiintyvien pingviinien takia) lisäksi Second Rendez-Vous koko 10-minuuttisessa komeudessaan ja Calypso 3.

Mutta tämäkään ei vielä ollut tarpeeksi, vaan Jarre revittiin lavalle vielä toistamiseen. Tässä vaiheessa itselleni paras illan päätös olisi ollut fanfaarimainen Fouth Rendez-Vous, mutta mies päättikin soittaa Oxygene 4:n uudestaan. Näemmä tämä kieli siitä, ettei nelikko ollut enempää biisejä ajatellutkaan soittaa, mutta koska maestro oli niin vaikuttunut suosiostaan, päättivät he sitten vetäistä vielä kerran kiellon päälle. Vaikka keikan aluksi välispiikit tuntuivat vähän maireilta, olin lopussa täysin vakuuttunut siitä, etteivät Jarren lupailut pikaisesta paluusta olleet sanahelinää.

Jarre tuli ja teki juuri sitä, mistä hän on maineensa ansainnut. Hän todisti myös sen, ettei hänen musiikkinsa tarvitse valtavia puitteita toimiakseen, vaan myös tällainen ”pienimuotoisempi” (jos nyt Hartwall-areenaa voi pienimuotoiseksi kutsua) ilmaisu tukee hänen sävellyksiään oivallisesti. Toki futuristisuus välittyy voimakkaammin valoshow’n kautta, mutta sehän toimi mainiosti.

Ja pyynnöstä vielä settilista: (Ei ole omasta takaa, joten en takaa todenmukaisuutta, ilmoita toki jos listassa on jotain vallan disinformatiivista) Industrial Revolution pt 2, Magnetic Fields 1, Equinoxe 7, Rendez-vous pt 3, Oxygene 2, Magnetic Fields 2, Souvenir of China, Oxygene 12, Equinoxe 4, Equinoxe 5, Oxygene 5, Variation 3, Chronologie 6, Idustrial Revolution pt 2, Oxygnene 4, Rendez-vous 2, calypso 3, Oxygene 4 reprise

~ Kirjoittanut mutumikael : 19 toukokuun, 2009.