Ei-toivotut

Toivoin, ettei tätä keskustelua tarvitsisi käydä.

Viikko 12 vuonna 2011 tullaan muistamaan ainakin siitä, miten niinsanottu sosiaalinen media on lähivuosien aikana muuttanut keskustelukulttuuria. Ilmiöt suhahtelevat ohi yhä nopeammin, kun hetkellisessä kiinnostuksenpuuskassaan yksittäiset nettikeskustelijat tekevät asioista intuitiivisia päätöksiään liittymällä kampanjoihin, kirjoittamalla kärkkäitä blogeja ja tällä kertaa vaikuttamalla jopa kansakirkon toimintaan – kotoaan poistumatta. Ilmiö on jännittävä.

Minua huvittaa, hävettää ja ärsyttää samanaikaisesti. Syksyllä käyty, Ajankohtaisen kakkosen Homoilta-ohjelmasta alkunsa saanut käsittättämätön kädenvääntö kun oli oman tulkintani mukaan julistettu päättyneeksi. Toisaalta tilanteeseen ei oikein saatu minkäänlaista selkeää loppukaneettia, vaikka arkkipiispa Kari Mäkinen sekä muutama muu kirkon ”virallinen” taho kiirehtikin toppuuttelemaan keskustelun keskeisimmän sylkykupin, Päivi Räsäsen, lausuntoja. Siispä tämän Herran vuoden kahdennentoista viikon maanantaina, erinäiset kristilliset järjestöt, aikakauslehti Nuotta etunenässä, julkistivat Älä alistu! –nimisen kampanjan. Sen sisältöä ei tarvinne enää käydä läpi. (Epäilisin jopa, että kyseisen kampanjan suunnittelu aloitettiin kutakuinkin ensimmäisen kohun aikaan.) Silti olen yllättynyt. Vieläkö ne jaksavat? Yllämainitsemani sosiaalisen median vastaanotto oli yhtä tyly kuin viimeksikin. Kirkko otti reippaammin kantaa ja monet seurakunnat sanoivat kilpaa itsensä irti kampanjasta.

Myönnän, etten ole kaikkein uskonnollisin ihminen. Täten myönnän myös, etten tunne Raamattua erityisen hyvin. Kaiken lisäksi osallistun keskusteluun varmaankin hieman myöhässä. Uskonto, kirkkoinstituutio kaikkine haaroineen ja historioineen sekä ihmisen seksuaalisuus ovat silti kiehtovia asioita. Siksi kirjoitan, vaikka aluksi en oikein olisi jaksanutkaan taas ruveta väittelemään aiheesta. Mutta koska ensimmäisen kohun aikaan en aiheesta kirjoittanut, voinen kaiketi tehdä sen nyt.

Oli suorastaan enteellistä, että Nyt-liitteen kolumnisti Perttu Häkkinen kirjoitti ihmisten pakottavasta tarpeesta närkästyä vain muutamaa päivää ennen seuraavaa suurta närkästymisen aihetta. Ja kirjoituksessa mainittu skenaario toteutui. Surkuhupaisan heppoisilla perusteilla ratsastava, mutta silti tai juuri siksi ääliömäinen kampanja kun otettiin vastaan mitä suurimmalla närkästyksen hedonismilla. En silti väheksy ärhäkkää vastaanottoa ainakaan erityisen paljon (joskin ylilyöntejä sattuu aina), ja olenkin iloinen että kansalta, jonka kyvyn ajatella älykkäästi olen useita kertoja kyseenalaistanut, löytyy ymmärrystä seksuaalivähemmistöille.

Vieläkin hämmentävämpää oli se, että samana maanantaina kuin Nuotta julkaisi kampanjansa, tv-sarja Pasilassa käsiteltiin kutakuinkin täsmälleen samoja aiheita. Siinä kirkosta eronnut, oman lahkonsa perustanut pastori kun päätti erottaa seurakuntansa siivojan hänen homoutensa takia. Pastorin ja Älä alistu –kampanjan retoriikat olivat myös melkeinpä yksi yhteen. Molemmat painottivat Jumalan rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan, mutta korostivat, ettei homous silti kertakaikkiaan voi olla hyveellisen kristityn toimintaa. Näin ollen jaksossa päästiin vinoilemaan muutenkin ihmisten tarpeelle poimia eri asioista itseään eniten miellyttävät seikat ja perustella niillä maailmankatsomustaan, eli tässä tapauksessa halusta tulkita Raamattua oman mielensä mukaan.

Kampanja oli jälleen kerran yksi esimerkki häkellyttävästä epätietoisuudesta ja liki tahallisesta asioiden väärinymmärtämisestä. Esimerkiksi sen tulkinta valinnanvapaudesta oli täysin nurinkurinen ja absurdi. Toki arvostan itsenäistä älyllistä pohdintaa yli kaiken, mutta – Herra paratkoon – mitä tekemistä sillä on oman suuntautumisensa kieltämisen kanssa? Ikään kuin yhteiskunta, kulttuuri ja kaveripiirit jotenkin systemaattisesti pakottaisivat homoseksuaalisuuteen.

Itse tiedotteen retoriikkahan ei sinällään sivunnut homoseksuaalisuutta, mutta vaikea kuvitella millä muilla tavoin sen olisi voinut tulkita. Nuotta-lehden päätoimittaja Mika Falk kun kaiken lisäksi kauhisteli, millä tavoin nuoret nykyään ”rikkovat itseään seksuaalisuuden alueella”. Olisi toki mielenkiintoista tietää, mitkä kaikki asiat kuuluvat ”itsensä rikkomisen” piiriin. Itsetyydytys, esiaviollinen seksi? Vai rajautuuko se rikkominen vain homoseksuaaliseen käyttäytymiseen?

Koomisinta oli, että nämä lähinnä tahatonta huvittavuutta huokuvat tahot kuvittelivat olevansa jotenkin ”hyvällä asialla”, perustellen kampanjaa ”rakkaudella”. Tylyn vastaanoton jälkeen he ottivat ”surullisina” marttyyrin viitan, ja totesivat, ettei yhteiskunta ”ole valmis” käymään heidän aloittamaansa keskustelua. Kampanjaa seliteltiin hurskaasti jälkeenpäin ettei siinä olisi ollut kysymys vain seksuaalisuudesta. Vaikka monet median tulkinnat totisesti olivatkin skandaalinhakuisia, niin yllä siteeraamieni Falkin lausuntojen mukaan on edelleenkin vaikea väittää, etteikö kampanja olisi keskittynyt ensisijaisesti homoseksuaalisuuden (tai seksuaalisuuden ylipäänsä) pitämiseen ei-toivottuna ominaisuutena.

Minkälaista keskustelua
Mika Falk haluaisi sitten käydä? Mielestäni ainakin väite, ettei kirkko kampanjan torpatessaan ole moniarvoinen, on jo jonkinlainen virhepäätelmä. Samaa argumenttia jaksavat maahanmuuttokriitikotkin jatkuvasti toistella. Sananvapaus on oikeuttanut Falkille ja Nuotalle mielipiteen ja kampanjan, josta ketään ei ole vangittu tai saatettu juridiseen vastuuseen. Tuskin pitäisikään, ja – väännettäköön rautalangasta – heillä on täysi oikeus näkemyksiinsä. Tämä ei kuitenkaan millään tavoin estä kampanjan paheksumista tai siitä irtisanoutumista. Pikkuporvarilliset, niistä kuuluisista norsunluutorneistaan sananvapautta vaativat tylsimykset eivät liene tähänkään päivään mennessä tajunneet sitä tosiseikkaa, että kyseinen sananvapaus edellyttää myös vastuuta.

Kaiken lisäksi Falkin pikkumainen näpertely ei ainakaan edistä sitä penättyä moniarvoisuutta. Kutsun toimintaa pikkumaiseksi näpertelyksi siksi, että ihmisten seksuaalisten suuntautumisten punnitsemisen sijaan voisin toivoa kristillisiltä nuorisojärjestöiltä hieman oleellisempaa keskustelua esimerkiksi Suomen tai maailman tilasta, eri kulttuurien kohtaamisesta tai vaikkapa siitä surullisenkuuluisasta islaminuskosta. Maailmasta tuskin poistuu eriarvoisuus ja köyhyys, jos homous katoaisi – pikemminkin Nuotan kampanja vain ylläpitää niitä.

Ottamatta kantaa videolla esiintyvän ”Annin” todelliseen henkilöllisyyteen, en oikein käsitä, miksi mainittu biseksuaalisuus olisi tässä tilanteessa ollut ongelma. Biseksuaalisuuden määritelmä löytyy esimerkiksi Wikipediasta: ”Biseksuaalisuus tarkoittaa ihmisen kykyä tuntea seksuaalisia ja/tai romanttisia tunteita molempia sukupuolia kohtaan.” Mitä varten ”Annin” olisi siis pitänyt parantua biseksuaalisuudestaan ennen parisuhteen aloittamista miespuolisen henkilön kanssa?

Selasin Nuotta-lehden nettisivuja ja luin sen juttuja. Huomasin vain, miten häkellyttävän ala-arvoista journalismia lehti on pullollaan. Lehden avoimen naiivi Sanan julistaminen ei ole edes päällimmäinen ärsyke, vaan pikemminkin se, miten huonosti jutut on kirjoitettu. En löytänyt tietoa lehden toimituksesta, mutta nähtävästi lehteä tekevät nuoret nuorille – eivät nähtävästi siis ammattitoimittajat. Ja – vaikka kansalaisjournalismia kannatankin – se näkyy lopputuloksessa. Jutut ovat räikeän asenteellisesti ja yksipuolisesti kirjoitettuja, kuten esimerkiksi artikkeli jossa kaikki ismit julistetaan valheellisiksi (fundamentalismi toki näppärästi unohdetaan) ja artikkeli jossa juhlistetaan tyttönä ja poikana olemisen erinomaisuutta. Jälkimmäinen on lyhennelmä, mutta en senkään perusteella luota lehden ”toimittajien” kykyyn kirjoittaa journalistisesti tähdellisiä juttuja.

Onhan ärsyyntyminen Nuotan kaltaisesta marginaalilehdestä sinällään turhaa, mutta en koe silti mitenkään turhana valottaa lehden vääristynyttä arvomaailmaa ja kehnoa journalismia. Siitä kun ei meneillään olevassa keskustelussa ole juurikaan puhuttu. On hyvä ottaa selville, minkälainen lehti kampanjan takana on. Kun lehteä tekevät omaan uskonnolliseen hybrikseensä eksyneet, ”herkässä” iässä olevat ihmiset, on lopputulos juuri tätä. Mikäli esimerkiksi Journalisti-lehdellä olisi kiinnostusta, olisi tässä hyvä jutunaihe.

Ja muuten, Kirkko ja kaupunki sekä Kotimaa ovat mielestäni kelpoja lehtiä. Niitä kirjoittavat ammattilaiset – kriittiset toimittajat, jotka käsittävät että uskosta ja kirkosta voi kirjoittaa muillakin tavoin, kuin pöhkösti julistaen.

Vaikka Nuotan lähtökohdat seksuaalisuuskeskustelussa ovatkin huikean epäonnistuneita, kykenen ymmärtämään heidän huolensa yhteiskunnan seksualisoitumisesta. Homoudella ei vain valitettavasti ole asian kanssa mitään tekemistä. Röyhkeästi väittäisin, että julkihomot omaavat omaan seksuaalisuuteensa paljon terveemmän suhteen, kuin monet heterot. Jatkan väittämääni toteamalla ongelman olevan siellä, mihin Nuotta, Mika Falk, kristilliset järjestöt ja muut asianomaiset kaikkein hanakimmin turvautuvat: heteronormatiivisuudessa.

Pelko pois! En ole poistamassa uskonnonopetusta, Suvivirttä, Maamme-laulua, Suomen lippua tai muitakaan ”kansallisia” perinteitä. Eivätkä ne edes liity keskusteluun mitenkään. Tämä on silti tarpeellista mainita, koska todennäköisesti joku haluaisi sotkea mainitsemani perinteetkin tähän jollakin verukkeella. En myöskään tue Akuliina Saarikoskea, ainakaan hänen edustamaansa mustapinkkiblokkia. Tai en oikeastaan ole sen kummemmin siihen edes perehtynyt.

Lähtökohtani on siinä, että vaikka nyky-yhteiskunta ainakin näennäisen jatkuvasti liberalisoituukin (mitä ikinä se lopulta tarkoittaakaan), ei voi sulkea pois sitä valtavaa määrää ennakko-odotuksia ja –luuloja, mitä ihmiset (ja etenkin nuoret) kohdistavat toisiaan ja itseään kohtaan. Kenties niitä oli ennen enemmänkin, mutta niitä kyseenalaistaneet ihmiset olivat harvemmassa. Informaatioähkyn myötä meille taasen on siunaantunut loputon määrä vaihtoehtoja, mutta nopeammassa tahdissa kuin ennakkokäsityksiään muuttavia ihmisiä.

Älä alistu! –kampanjan yhteydessä puhuttiin TV7-kanavan Kissa pöydälle –ohjelmassa sukupuolesta ja identiteetistä. Myös mainittu video ”Annista” näytettiin. Vieraina oli kaksi nuorta, Marianna ja Tuomo, jotka olivat kivisen tien käytyään lopulta kääntyneet uskoon. Kaikki kunnia siitä heille, sillä monille tämä voi olla viimeinen vaihtoehto. Esimerkiksi amfetamiinikoukussa sekä muissa epämääräisyyksissä sekoillut kitaristi Jukka Tolonen kääntyi hiljattain uskoon. Ohjelman nuorten paatoksellisuus omasta uskostaan on täysin ymmärrettävää, ovathan he nähtävästi vasta hiljattain uskonsa löytäneet. Nuorilla kun on tapana vilpittömän impulsiivisesti heittäytyä asioihin. Siltikin aistin ristiriidan: Nuotan kampanja kannustaa ”omaan ajatteluun”, mutta miksi sain näistä kahdesta nuoresta vaikutelman, että he ovat ulkoistaneet sen ajattelunsa täysin Jumalalle, ja omien mielipiteidensä sijaan brassailevat sillä, miten täydellisesti he osaavat Raamatun ulkoa, pudotellen jaetta toisen perään milloin missäkin asiassa.

Vaikka minun olikin hyvin vaikea suhtautua Mariannan ja Tuomon puheisiin siitä, miten he videon nähtyään ylistivät Jumalan kykyä tehdä ”ihmeitä” ja miten he kirkasotsaisesti pitivät ”Annin” kääntymistä hyvänä asiana sekä merkkinä Jumalan ”erehtymättömyydestä”, oli keskustelun aihe sinällään ihan kiehtova. Halveksin yhtä suuresti kuin Tuomokin (ellen jopa enemmänkin) sitä elämäntapaa, mitä hän lukioaikoinaan noudatti: ”oma miehisyys riippui siitä, montako pulloa sai illassa alas.” Tilalle tarjottiin näitä klassisen konservatiivis-kristillisiä rooleja (”miehen tulee olla luja ja pystyä ottamaan vastuuta naisesta”), joita en ehkä halveksi, mutta joita en myöskään osaa ottaa tosissani. Viittasin kintaalla ”miehenä kasvamiselle” jo ennen kahdeksattatoista syntymäpäivääni. Vähänpä minua kiinnosti ihmisnaaraiden fysiologisten ominaisuuksien analysoiminen, kaljanjuonti, mopoilu tai ylipäätään mikään muu oman maskuliinisuuteni tarpeeton alleviivaaminen.

Juuri tällaiset yltiöllisen heteronormatiiviset roolit luovat niitä patoutumia. Perustuivat ne sitten tympeiden teinipoikien (tai heidän tasolleen jääneiden aikuisten miesten) teeseihin alkoholinsietokyvystä ja naistenkaatamistaidosta tai ”Jumalan sanaan”. Pohjimmiltaan kyse on joka tapauksessa samanlaisesta painostamisesta. Vaikka yhteiskunta ”virallisella” tasolla näitä normeja pyrkiikin kitkemään, ei ole erityisen vaikeaa nimetä lukuisia itsestäänselvyyksinä nähtyjä sukupuolisia käyttäytymismalleja ihmisten arkikäyttäytymisessä. Niiden luetteleminen lienee turhaa, sillä kuka tahansa voinee esittää omat esimerkkinsä. Mukavia ja turvallisiahan nuo mallit ovat, enkä kaiketi osaa paheksuakaan niissä viihtyviä ihmisiä. Omapa on valintansa.

Mallien helppous ei kuitenkaan ole mikään peruste sille, että ne olisivat jotenkin automaattisesti tavoiteltavia. Ja ongelmaksi ne muuttuvat silloin, kun joku ne kyseenalaistava jää ajatustensa kanssa yksin, kun ei saa ympäristöltään ymmärrystä. Tai kun joku yrittää parhaansa mukaan täyttää näitä odotuksia, siinä kuitenkin epäonnistuen. Tulokset ovat surullisia, melkeinpä surkuhupaisia. Siksi väitän, ettei homoyhteisöissä vastaavaa ennakko-odotuksista aiheutuvaa ahdistusta ole. En tosin ole myöskään homokulttuurin asiantuntija, mutta voisin silti olettaa sen olevan sallivampi ja empaattisempi ihmisten identiteettejä kohtaan. Heille ei aseteta samanlaisia sukupuolisia odotuksia ja toimintamalleja. Muun muassa taiteilija Kiba Lumberg sivusi aihetta Helsingin Sanomien Sielu ja ruumis –palstalla.

Nyt-liitteessä ilmestyi perjantaina 25. maaliskuuta juttu 2000-luvun sinkkumiehistä. Oivallinen, surkuhupaisa esimerkki heteronormatiivisesta raadollisuudesta. Mies, joka on tottunut olemaan perheen pää ja ensisijainen päätöksentekijä, onkin viimeisen viidenkymmenen vuoden kehityksen myötä saanut rinnalleen vaarallisen haastajan – naisen! Tässä heijastuu jälleen teoriani yhteiskuntamallien ja henkisen kehityksen ristiriidasta: heteronormatiivinen asenneilmapiiri ei näemmä ole kyennyt vastaamaan siihen, että nainenkin voi olla töissäkäyvä ihminen. (Tätä teemaa voisi toki laajentaa myös keskusteluun pakonomaisen huippuosaajamenestyksen ideologiasta johon törmää päivittäin ja jota mielelläni myös halveksin kun mahdollisuus siihen on, mutta se ei ainakaan suoranaisesti liity tähän aiheesen.)

Koska oletusmiehellä on mielestäni aina ollut tietynlainen halu valtaan ja alistukseen, on nykytilanne nähtävästi johtanut jonkinlaiseen neuvottomuuteen. Samanlaista mahdollisuutta vallankäyttöön ei enää heteronormatiiviselle miehelle tarjota, siispä hän kokee paremmaksi ratkaisuksi antaa periksi ja siirtyä viettämään vaikkapa pidennettyä teini-ikää videopelien parissa. Itsekin tiedän pari vastaavanlaista tapausta. Siitäkään huolimatta tämän heteronormatiivisen miehen libido ei ole kadonnut mihinkään, se on melkeinpä kasvanut. Panu Horsmalahden kaltaiset tapaukset kun näyttävät nostaneen heteroyhdynnän jotenkin maailman tavoiteltavimmaksi asiaksi, ja sen seikan, ettei hän itse pääse moiseen osalliseksi, yhteiskunnalliseksi epäkohdaksi. Jopa niin tärkeäksi, että siltä pohjalta voidaan ponnistaa jopa eduskuntaankin. (Tiedän toki, että Horsmalahti edustaa myös muita asioita, mutta itsepähän on hän naisettomuutensa tuonut suurimmaksi vaaliteemakseen.)

Vaikka kehoitankin näitä naisettomuudessaan vellovia tai itsenäisyydellään rehvastelevia tapauksia katsomaan peiliin, ymmärrän heitä myös. He ovat kaikki heteronormatiivisen ja heteroseksualisoidun yhteiskunnan kasvatteja. Artikkelin ainoa joltiseenkin järkeviäkin näkemyksiä omaava haastateltu, Timo Hännikäinen, kirjoitti pakkoselibaattiaan (hupaisa sana muuten) käsitelleessä kirjassaan Ilman, että työttömyyskin on sallitumpaa kuin naisettomuus. Panu Horsmalahti taas totesi Radio Rockin haastattelussa (joka tosin oli käsittämättömän ala-arvoinen, ”toimittajien” teinimäistä hihittelyä ja suoranaista kiusaamista sisältänyt tyhjänjauhamistuokio aiheesta, josta olisi jopa voitu käydä järkevääkin keskustelua, mikäli haastattelijoiden älykkyys olisi vain sen sallinut), miehen neitsyyden olevan häpeällisempää kuin naisen. Hännikäinen toteaa myös poleemisesti, että ”kaikesta emansipaatiosta huolimatta vapautunut nykynainen näyttää yhä haluavan kunnon alfa-urosta”.

Vaikken pahemmin jaksa välittää artikkelissa mainituista miesliikkeistä (ja vielä vähemmän Horsmalahden käsittämättömistä mielipiteistä), ei yllämainittuja väitteitä voi täysin perusteettominakaan tuomita – ainakaan valtavirrassa. Näin ollen pystyn jakamaan Nuotan huolen yhteiskunnan seksualisoitumisesta ja Kissa pöydälle –ohjelman Mariannan väittämän siitä, ettei ”nykymieheltä vaadita tarpeeksi”, joskin eri perustein.

Mikäli heteronormatiivinen järjestelmä olisi sallivampi, osaisimme kenties keskittyä myös muuhunkin kuin jalkovälistämme löytyvien elinten käyttötarkoitusten miettimiseen. Sama järjestelmä ylläpitää myös käsitystä, ettei heteromiehen tule missään tilanteessa yrittää hakea läheisyyttä toiselta heteromieheltä. Heteronaisilla samanlaista ongelmaa kun ei nähdäkseni ainakaan samassa mittakaavassa ole. Tässä lienee myös yksi syy 2000-luvun eksyneiden sinkkumiesten seksuaalisiin patoutumiin.

Vaalit lähestyvät! Älä alistu! –kampanja osui otollisesti eduskuntavaalien alle. Tämä ei varmaankaan ole sattumaa, kuten YLE Uutisten kulttuuritoimituksen päällikkö Janne Mällinen epäilee. Päivi Räsänen sanoutui kaikesta toki irti jo kättelyssä (vaikkei linjansa mukaisesti tietenkään unohtanut ilmaista siunaustaan kampanjalle), ja eihän kristillisdemokraatit kuulunutkaan kampanjan valmistelijoihin. Mutta Mika Falkin vaimo, Sonja Falk, pyrkii eduskuntaan Pirkanmaalta. Siksipä ei yllätä, että konservatiiviset kristityt (nuoret) oli hyvä kerätä kasaan juuri vaalien kynnyksellä.

En oikeastaan usko, että Nuotta olisi loppujen lopuksi edes välittänyt kampanjan saamasta vastaanotosta. Epäilisin, että tarkoituksena oli vain herätellä kirkon konservatiivista siipeä, ja ratsastaa arvopolitiikalla. Samalla tavoin sotkee myös muuan Timo Soini roomalaiskatolilaisen näkemyksensä poliittiseen linjaansa, abortti- ja naispappivastaisilla lausunnoillaan. (Mutta jätettäköön Soinin käsitteleminen tähän, hän kun ei evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulu.) Ajan tässä takaa lähinnä sitä, miten odotettu reaktio kirkolta oli sanoutua irti Nuotan kampanjasta, koska – vaikka järjestäytynyt uskonnollinen toiminta on aina läpeensä poliittista (mikä tässä maailmassa ei olisi poliittista?) – kirkko haluaa ylläpitää mainettaan epäpoliittisena järjestönä. Ja hyvä niin.

Monet tahot ehtivät jo taivastelemaan uutta eroaaltoa kirkosta. Miten tuohon nyt sitten suhtautuisi – kun tässä vaiheessa on kuitenkin jo yleisesti tiedossa, ettei melko suuri osa kansasta tunne sen suurempaa yhteyttä kirkkoon ja sen oppeihin. Eroajia voi toki syyttää aivan samanlaisesta impulsiivisesta toiminnasta mihin virtuaaliverkostoihmiset muutenkin syyllistyvät (kirkosta eroaminenhan taitaa näinä päivinä olla helpompaa kuin Facebookista eroaminen), mutta uskoisin, että ihminen tekee impulsiivisimmat päätöksensä koskien asioita, joilla ei ole kovinkaan suurta painoarvoa hänen elämässään. Toisaalta näin toimimalla he epäsuorasti edistävät myös nuottalaisten kaltaisten ääriliikkeiden valtaa kirkon sisällä.

En jaksa ruveta argumentoimaan Raamatun pohjalta, onko homoseksuaalisuus synnillistä vai ei. Lähinnä siksi, etten ole kovinkaan suuri kirjan tuntija. En myöskään usko että siitä vaivasta olisi mitään hyötyä, koska minun on vaikea olla pitämättä nuottalaisia ja muita konservatiiveja pelkästään tekopyhinä hyvinvoivina juppeina. Heidän asenteissaan vain toistuu Perttu Häkkisen teoria ihmisten halusta närkästyä, sillä minusta nämä ihmiset vain omassa ärsykkeidenhakupuuskassaan haluavat omaan tulkintaansa nojaten mielivaltaisesti paheksua heitä, jotka eivät syystä tai toisesta heidän maailmankuvaansa istu. Eivät hekään loppujen lopuksi elä kuten Raamattu oikeasti opettaa vaikka siinä käsityksessä elävätkin, he ovat vain poimineet rusinat pullasta omia käyttötarkoituksiaan varten.

En myöskään halua latoa jälleen yhtä pedofiliaa, orjuutta ja insestiä käsittelevää listaa Raamatun kohdista, joilla monet kyyniset nettiateistit populistisen pontevasti herkuttelevat, koska en lähtökohtaisesti vastusta Raamattua, vaan pidän sen mytologiaa ja mystiikkaa mielenkiintoisina. Löysin joka tapauksessa kaksi linkkiä:
Same-sex relationships in the Bible
What the Bible Says – And Doesn’t Say – About Homosexuality
Etenkin alempi linkki korostaa sitä, miten vähäpätöinen rooli homoudella – tai seksuaalisuudella ylipäätään – Raamatussa on. Ja kuten voisi jokaisen täyspäisen ihmisen käsittävän, ei käsitettä homoseksuaalisuus yksinkertaisesti ollut olemassa Raamatun syntyaikoina. Kiistelyt tulkinnoista voinen silti jättää eri teologikunnille, mutta olisi mielenkiintoista kuulla selitykset mystisille ”liitoille”, mistä näiden muutamien tapauksien yhteydessä Raamatussa puhutaan. Moderni kristittyhän tuon vastauksen parhaiten tietää, eikö?

Uskon syyn konservatiivien monomaaniselle kiihkolle puuttua ihmisten seksielämään johtuvan ikiaikaisesta ajatuksesta suvun jatkamisesta. ”Menkää ja täyttäkää maa.” Ajatus suvunjatkamisesta on silti yllättävän rationaalinen ja funktionalistinen, mikä on harvinaista uskonasioissa. Faktahan on, että harvoissa kulttuureissa tunnetaan ylipäätään parisuhteen tai avioliiton käsitettä samalla tavalla kuin länsimaissa. Romanttiset tarinat ovat useimmiten vain folklorea. Kärjistäen: perheen perustamisen perimmäinen tarkoitus on vain ja ainoastaan oman sukunsa jatkaminen. Helppo ja järkevä päätelmä siis. Samalla kuitenkin nykyaikainen parisuhdekäsitys jää tämän olettaman ulkopuolelle, joten en näe ongelmaa asettaa hetero- ja homopareja tässä suhteessa samalle viivalle.

Wikipediaan vedoten, muun muassa Norjan, Islannin ja Ruotsin ohella myös katoliset Espanja, Portugali ja Argentiina ovat laillistaneet sukupuolineutraalin avioliiton. Yllätyksenä ei tosin tullut, että nimenomaan kristilliset puolueet katolisesta kirkosta puhumattakaan ovat olleet vastustavalla kannalla. Silti olisi mielenkiintoista saada tietää, ovatko kenties maiden moraalinen käsitys, perhearvot, jumalusko tai vaikkapa kansallistunne romahtaneet laillistamisen myötä…?

Kaksi vähemmistöä ovat saaneet Suomen valtiokirkon pattitilanteeseen. Tilanteeseen, jossa se voi vain hävitä. Tuskinpa kovinkaan moni jäsen niistä tuhansista jotka ensimmäisen kohun aikaan erosivat, palaisi vaikka hyväksyvä päätös avioliittolain muutoksesta tulisi. Tämä päätös poikisi varmasti myös muutaman Uuden Suomen kärkkään blogistin kirjoituksen siitä, miten homot ovat nyt kertakaikkiaan tuhonneet kirkon, joten jäsenkato tapahtuisi tällä kertaa nuottalaisten päästä. Toisaalta kirkko ilmoitti jo nyt, ettei katso erityisen hyvällä järjestöjen toimintaa, joten salaa kirkon päättävät elimet varmaankin kiittäisivät Luojaa, mikäli nämä ei-toivotut luopiot erottuisivat omaksi kirkkokunnakseen.

Pitäisikö kirkon sitten lopua vihkimisoikeudestaan, jolloin avioliiton solmiminen jäisi täysin oikeusjärjestelmän vastuulle, seksuaalivähemmistöt saisivat oikeutensa ja konservatiiviset papit voisivat auliisti olla vihkimättä homoja? Avioon kun voi jo nyt mennä ilman kirkkoinstituution siunausta. Kirkkorakennus voisi sitten tarvittaessa toimia seremoniallisena tilana – ikään kuin se ei olisi sitä jo vuosikaudet ollut, monen tapakristityn kun on vain syystä tai toisesta ollut välttämätöntä saattaa itsensä avioliittoon nimenomaan kirkossa, vaikkei mitään henkistä yhteyttä siihen kokisikaan.

Olen aina jaksanut ihmetellä ihmisen tarvetta symbolisoida ja käsitteellistää asioita. Oli kyseessä sitten uskonto, seksuaalisuus tai mikä tahansa. Jumalakin on käsitteenä vain yksi tapa yrittää jäsentää maailmaa, sukupuolisesta identiteetistä puhumattakaan. Ihmisen kyky ymmärtää loppujen lopuksi yhtään mitään perustuu näille yhteisestä sopimuksista laadituille asioiden määreille, mutta kertovatko ne kohteestaan loppujen lopuksi kovinkaan paljoa? En luota edes sukupuolista suuntatumista koskeviin käsitteisiin. Jos täytyy kuvitella jokin jana jonka päissä ovat homous ja heterous, sijoittuu suurin osa ihmisistä joka tapauksessa enemmän tai vähemmän sen keskelle. Toki käsitteet ja määritteet tekevät elämästä helpompaa – sehän on niiden tarkoituskin. Silti ne ovat hauraita ja häilyviä – aivan kuin ihminen itse. Ja Jumalan sanotaan luoneen ihmisen omaksi kuvakseen.

~ Kirjoittanut mutumikael : 30 maaliskuun, 2011.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: